maanantai 9. helmikuuta 2015

Miksi jaamme kokemuksiamme ja osaamistamme vapaasti verkoissa?

Monille meistä internet on päivittäisessä työssämme ja toiminnassamme tärkein kanava ja reitti erilaiseen tietoon, tietämykseen ja moninaisiin digitaalisiin sisältöihin. Verkkosisältöjen määrä on jatkuvasti kasvanut, ja suurin osa verkoissa tarjolla olevasta sisällöstä on ns. tavallisten käyttäjien eli vertaiskäyttäjien tuottamaa. Amerikkalainen professori ja tutkija Yochai Benkler ennakoi vuonna 2006 (The Wealth of Networks: How Social Production Transforms Markets and Freedom), että ns. tavalliset käyttäjät muodostavat verkoissa tarjolla olevan sisällön luomisen ja tarjoamisen ytimen. Vertaiskäyttäjien luoma sisältö hallitsee erilaisia palveluja – oli sitten kyse Wikipedian kaltaisista yhteisistä tietosanakirjoista, Facebookin tapaisista verkkoyhteisöistä, YouTuben ja Flickrin kaltaisista mediajakelupalveluista tai erilaisista käyttäjävetoisista verkkoyhteisöistä.

Mutta miksi me käyttäjät jaamme kokemuksiamme, tietämystämme ja osaamistamme avoimissa verkkoympäristöissä suuren joukon ihmisiä kanssa, joita emme välttämättä läheisesti – tai usein ollenkaan – tunne? Mikä saa oman alansa asiantuntijan kirjoittamaan ja editoimaan tuntikaupalla Wikipedia-artikkelia aiheesta, josta vain kourallinen yksilöitä on kiinnostunut? Mikä saa sovelluskehitysasiantuntijan jakamaan arvokasta osaamistaan alan verkkoyhteisössä? Miksi käyttäjät jakavat matkakuviaan erilaisissa verkkoyhteisöissä? Tai peiliin katsoen: miksi kirjoitan blogeja?

Voimme pohdiskella tätä haastetta kolmesta toisiaan täydentävästä näkökulmasta (Alexander Stubbin pääministeröimässä Suomessahan täytyy olla kolme pointtia....). Ensimmäinen näkökulma on, että verkkoihin tarjoamamme sisältö – oli se sitten kuvia lomakohteista ja hirvikäristyksestä, kommentteja Facebook-päivityksiin tai kollegan auttamista ammatillisissa verkkoyhteisöissä – edustaa digitaalisessa muodossa olevia lahjoja. Vaikka esimerkki saattaa tuntua kaukaa haetulta, voimme palauttaa tätä ajattelua takaisin ”lahjan” perimmäiseen tarkoitukseen.

Ranskalainen etnologi Marcel Mauss selvitti esseeteoksessaan ”Lahja – Vaihdannan muodot ja periaatteet arkaaisissa yhteiskunnissa” 1920-luvulla (kirja ilmestyi suomeksi 1999), kuinka perinteisissä yhteisöissä lahjan tarkoituksena ei suinkaan ollut jättää muistoa vaan nimenomaan kutsua vuorovaikutukseen. Lahjan ajatuksena on, että syntyy sellaista yhteistä toimintaa, jossa lahjoja annetaan ja vaihdetaan, mutta niiden arvo voi ajan mittaan pienentyä ja lopulta muuttua symboliseksi. Oman osaamisen ja kokemusten jakaminen erilaisissa verkkoyhteisöissä ”digitaalisia lahjoja” antamalla on kutsu muillekin liittyä jakamaan ja levittämään omia kokemuksiaan, ajatuksiaan ja taitojaan.

Toinen näkökulma liittyy lahjojen vaihdannalla ja kerryttämisellä sekä verkkoyhteisöjen toimintaan osallistumalla syntyvään sosiaaliseen pääomaan. Digitaalinen sosiaalinen pääoma voi saada erilaisia ilmenemismuotoja kuin ns. reaalimaailman sosiaalinen pääoma, mutta monia samoja peruselementtejä siinäkin on. Verkostoissa toimiville eräs sosiaalisen pääoman merkki voi olla erilaisten kontaktien laajuus ja moninaisuus – tiiviissä verkkoyhteisössä tietty ”staran” tai asiantuntijan asema.

Kolmas näkökulma liittyy verkossa jakamisen motiiveihin. Oded Nov tutki Wikipediaan kirjoittavien motivaatiota (What Motivates Wikipedians?) vuonna 2007 ilmestyneessä artikkelissaan. Kaksi tärkeintä motivaatiotekijää olivat ilo ja ideologia – eli artikkelien kirjoittamisen, editoimisen ja parantamisen ilo sekä omalla työllä tehty henkilökohtainen panos tiedon avoimuuteen ja sen avoimeen tarjoamiseen ja jakeluun.

Tietysti voimme myös pohtia miksi eri yksilöt jakavat hyvinkin henkilökohtaisia asioita aikana, jolloin osa päivittäistä uutisvirtaamme ovat erilaiset digitaaliset identiteettivarkaudet sekä sosiaalisen median kautta tapahtuneet tietourkinnat ja yksilöiden elämän seuraamiset, joiden lieveilmiöitä on moninaisia. Miksi olemme jakamassa monenlaista sisältöä erilaisilla digitaalisilla foorumeilla, vaikka erilaiset riskit ovat niin ilmeisiä? Hanna Krasnova kollegoineen vuonna 2010 julkaistussa tutkimuksessaan (Online social networks: why we disclose) päätyi siihen, että käyttäjät ymmärtävät kyllä erilaisia avoimeen tiedon jakamiseen liittyviä riskejä, mutta ovat valmiita jakamaan kokemuksiaan ja tietojaan sekä (ihmis)suhteiden ylläpitämiseksi ja luomiseksi sekä verkkoyhteisöissä toimimisen ilosta. Eli kyse on tavallaan hallitusta vaihtokaupasta: hyväksymme tiettyjä riskejä, koska koemme saavamme jakamalla enemmän kuin pidättäytymällä jakamasta. Niin – siksi kai kirjoitamme blogeja, päivitämme Facebook-seinäämme ja kommentoimme verkkoyhteisöjen keskusteluja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti